• Kotimainen energia luo hyvinvointia, mutta miksi siihen siirtyminen on niin vaikeaa?

    Viime aikoina kotimaisen energian hyödyt ovat alkaneet nousta otsikoihin, kun työttömyys vaivaa ja kauppatase sakkaa. Suomi käyttää vuodessa ulkomaisiin energiatuotteisiin 8,5 miljardia euroa. Suurin osa tuontienergiasta on Venäjältä tulevia fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, kaasua ja kivihiiltä. Professoriryhmän “Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla” -raportin mukaan uusiutuvaan energiaan siirtyminen voisi synnyttää vuoteen 2030 mennessä Suomeen 50 000…


  • Pessimismin kanssa pelehtimisestä

    Uudet innovaatiot ja toimintatavat ovat aina saaneet lokaa niskaansa murroksen kynnyksellä. Niiden ensimmäiset askeleet ovat hapuilevia ja kömpelöitä, eivätkä vanhat järjestelmät ja käytännöt aina täysin tue uutta. Ihmiset eivät tiedä miten suhtautua uusiin ilmiöihin. Looginen reaktio on siis niiden kieltäminen.   Kuten nyrkkisääntö sanoo, innovaatioiden vaikutus yliarvioidaan lyhyellä ja aliarvioidaan pitkällä aikavälillä. Jos maailma ei…


Ajankohtaista

meri tuulivoimala merituulivoima

Uusiutuvan energian kulutus ohittanut fossiilisen tuontienergian määrän

Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta ylitti viime vuonna fossiilisen tuontipolttoaineiden osuuden. Päästöoikeuden hinnan nousu edistää uusiutuvan energian investointeja ja käyttöä samalla kun teknologinen kehitys parantaa tuulivoimainvestointien kannattavuutta. Nämä tiedot käyvät ilmi Uusiutuvan energian toimialaraportista, joka julkistettiin 5.12.2019   Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta oli viime vuonna 37 prosenttia, kun fossiilisen tuontienergian osuus oli 35 prosenttia. […]