Akkujen merkitys kasvaa: milloin, miten ja millä edellytyksillä? – suomalaisten toimijoiden näkemyksiä vuoden 2018 alussa

Akkujen merkitys kasvaa: milloin, miten ja millä edellytyksillä? –suomalaisten toimijoiden näkemyksiä vuoden 2018 alussa

Raimo Lovio & Tapio Tuomi

Julkaistu: 24.5.2018

Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama Smart Energy Transition-hanke (293405) viitoittaa, millä toimialoilla ja miten Suomi voi menestyä globaalissa energiamurroksessa.

Tiivistelmä

Akkuteknologioiden ja –liiketoiminnan seuraaminen on tärkeää, koska vuotta 2017 voidaan pitää alueen liikkeellelähtövuotena Suomessa ja koska akkualan kehitykseen pannaan paljon toiveita. Kansainvälisesti ala on valtavan mielenkiinnon kohteena ja siksikin on tärkeää identifioida SET-hankkeen perusteeman mukaisesti ”miten Suomi voi hyötyä” tästä energiamurroksen osa-alueesta.

Tämän vuoksi SET-hankkeessa toteutettiin pienimuotoinen taustaselvitys, johon resurssit saatiin osana Aalto-yliopiston rahoittamaa poikkitieteellistä HEBSTO-hanketta (High-energy batteries for grid-scale storage). Esiselvitys tehtiin haastattelemalla alan toimijoita (tutkijoita, yrityksiä ja viranomaisia) loka-marraskuussa 2017 ja täydentämällä kerättyä tietoa tammi-huhtikuussa 2018. Hankkeen loppuvaiheessa alan toimijoiden toivomuksesta paneuduttiin erityisesti akkuihin liittyvän verotuskysymyksen ratkaisuun.

Esiselvitys osoittaa, että Suomella on paljon mahdollisuuksia akkuteknologian alueella. Hyötyminen edellyttää, että

  • sähkömarkkinaregulaatiota ja verotuskäytäntöjä kehitetään niin, että akut nähdään yleistyvänä sähköjärjestelmän komponenttina, jonka verotus ratkaistaan alkuvaiheessa verottoman varaston käytännön avulla;
  • yritykset yhdessä viranomaisten kanssa laajentavat käynnistynyttä kokeilutoimintaa ja niiden oppien perusteella kasvattavat sopivia liiketoimintamalleja;
  • hyödynnetään akkujen koko arvoketjuun liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia kaivostoiminnasta akkujen käyttöön liittyviin ohjelmistoihin saakka;
  • ja alan koulutusta ja tutkimusta laajennetaan.

Lataa koko raportti Akkujen merkitys kasvaa: milloin, miten ja millä edellytyksillä? – suomalaisten toimijoiden näkemyksiä vuoden 2018 alussa

Raportti löytyy myös Aalto-yliopiston julkaisuna

Ajankohtaista

Energiavirasto selvitti sähkönverkkoon liitetyn pientuotannon määrän: 120 MW

Energiavirasto teki kyselyn verkkoyhtiöille (kesä-marraskuu 2015) ja selvitti sähköverkkoon kytketyn pientuotannon (alle 1 MW laitokset) määrän tuotantomuodoittain ja teholuokittain jaoteltuna.   Tuotantomuodoittain määrä jakautuu seuraavasti (lähde: Energiaviraston kysely): * FinSolar muokannut 17.11.2015: Energiaviraston keräämään lukemaan lisättiin Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n kohdalle yliopiston aurinkosähköjärjestelmä (220 kWp)