Vantaan energia mukaan aurinkosähköliiketoimintaan

Vantaan Energia Oy sekä Kokkolan Energia Oy vahvistavat uusiutuvan energian palveluitaan aurinkosähköliiketoiminnalla. Energiayhtiöt ovat tulleet Naps Solar Oy:n omistajiksi ja aloittavat samalla sen Suomen yhtiön Naps Solar Systems Oy:n jälleenmyyjinä. Napsin omistajiin lukeutuu nyt Taaleri Kiertotalousrahasto Ky:n lisäksi kuusi merkittävää suomalaista energiayhtiötä.

 

Aurinkosähkön tuotanto kasvaa kannattavasti nopeasti lisääntyvän kysynnän ja tuotantokustannuksen laskun myötä. Aurinkosähkö on ekologisesti yksi kestävimmistä uusiutuvista energiamuodoista. Ilmastotietoisuuden kehittyessä kuluttajien kysyntä uusiutuville energiamuodoille on voimistunut. Kotimaiset energiayhtiöt kuuntelevat asiakaskuntaansa ja vastaavat kysyntään.

Vantaan Energia ja Kokkolan Energia valitsivat luotettavan tavan tarjota aurinkosähköä asiakkailleen liittymällä Napsin omistajiksi ja jälleenmyyjiksi. Vain kuukautta aiemmin Pori Energia, Rauman Energia, Vakka-Suomen Voima ja Oulun Seudun Sähkö päätyivät samaan ratkaisuun. Yhteistyöjärjestelyssä energiayhtiöt myyvät, markkinoivat ja asennuttavat Napsin toteuttamia aurinkosähköjärjestelmiä. Naps vastaa teknologiasta, suunnittelusta, laitteista ja asiantuntijatuesta energiayhtiöille. Tuotekehitystä tehdään yhdessä myös aivan uusilla osa-alueilla.

Energia-ala kehittyy kuluttajien valintojen tuella. Tahdomme parantaa asiakkaidemme mahdollisuuksia käyttää ekologista sähköä. Aurinkosähköjärjestelmien avulla asiakkaistamme tulee myös paikallisia energiantuottajia, ja olemmekin iloisia voidessamme tehdä kauaskantoisia energiratkaisuja yhdessä asiakkaidemme kanssa”, kertoo Kokkolan Energian toimitusjohtaja Mikko Rintamäki.

Vantaan Energia on yksi Suomen suurimmista kaupunkienergiayhtiöistä, ja tunnettu etenkin jätevoimalastaan. Vantaan ja Helsingin kaupunkien omistama yhtiö tavoittelee kestävää tulevaisuutta.

Jätevoimalan sekä tuuli- ja vesisähköinvestointiemme myötä olemme viime vuosina lisänneet merkittävästi uusiutuvan sähkön tuotantoamme. Nyt myös asiakkaillamme on mahdollisuus osallistua kiinteistöönsä sijoitettavalla sähköntuotannolla päästöjen vähentämiseen. Me tuemme mielellämme tätä kehitystä tarjoamalla asiakkaillemme joko aurinkosähköjärjestelmän tai asiakkaan omassa kiinteistössä tuotettua aurinkosähköä – asiakkaan toiveista riippuen”, summaa Vantaan Energian toimitusjohtaja Pertti Laukkanen yhtiön vastuullista strategiaa.  

Naps on tuottanut satojatuhansia aurinkosähköratkaisuja neljällä vuosikymmenellä ja kaikille maailman mantereille. Kokemusta on kertynyt runsaasti hyvin erilaisissa olosuhteissa.

“Aurinkosähkön kysyntä on voimistunut Suomessa. Napsin aurinkosähkö- ja energian varastointiratkaisut ovat laadukas lisä energiayhtiöiden palveluihin asiakkailleen, avaten uudenlaisen yhteistyön energiayhtiön ja kuluttajan välillä”, toteaa Napsin toimitusjohtaja Jussi Ojanen.

Myös Taaleri Kiertotalousrahaston näkökulmasta energiayhtiöiden omistajuus on tärkeää.

“Naps vahvistaa entisestään jakelukapasiteettiaan ja omistajakuntaansa Suomessa. Energiayhtiöiden osoittama luottamus Napsin osaamiseen on vahva signaali niin yhtiön kilpailukyvystä kuin aurinkosähkön tulevaisuudesta”, kertoo Taalerin sijoituspäällikkö Pontus Oinonen.

 

Lisätietoja

Naps Solar Oy ja Naps Solar Systems Oy

toimitusjohtaja Jussi Ojanen, jussi.ojanen@napssystems.com tai 050 453 6801

Vantaan Energia Oy

toimitusjohtaja Pertti Laukkanen, pertti.laukkanen@vantaanenergia.fi tai (09) 829 0310

Kokkolan Energia Oy

toimitusjohtaja Mikko Rintamäki, mikko.rintamaki@kokkolanenergia.fi tai 040 558 2289

Taaleri Kiertotalous Ky

sijoituspäällikkö Pontus Oinonen, pontus.oinonen@taaleri.com, tai 040 515 7751

 

Kirjoittaja:

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Ajankohtaista

free

Framtidens Energi Expert försöker eliminera bristen av experter i Nyland

FrEE – Framtidens EnergiExpert – Tulevaisuuden energiaosaajat hiilivapaaseen kasvuun -projektet försöker eliminera den brist av experter inom Nyland som man väntar sig inom energi- och byggnadsteknikbranscherna i och med energiomändringen. Denna förändring kommer växla energiproduktionens struktur från central till decentraliserad, och minskar bruket av fossila bränslen. Projektet erbjuder hjälp till både företag och privat personer, […]