Tunnustus World Energy Council Finlandilta

by

Vielä kaksi vuotta sitten en rehellisesti sanottuna tiennyt sähkönjakelusta yhtään mitään. Olin vuosia aiemmin käynyt yhden sähkötekniikan kurssin, enkä ollut erityisen viehättynyt aiheesta.

Kunnianhimoinen aloitus Piirianalyysi 1:n luennoilla jäi lyhyeen, kun ymmärsin, että aihe vaatisi motivaatiota, jota minulla ei todellakaan tuolloin ollut.

Löytö

Lähdin vaihto-opiskelemaan ja silmäni avautuivat. Oli mahtavaa kuunnella energiatalouden professorin tykitystä Wienissä. Koin jatkuvia ymmärryksen hetkiä.

Esimerkiksi Nevadan autiomaassa koko kasvava Las Vegas saa vetensä Colorado-joesta. Vesivaranto hupenee. Kasvava Las Vegas tarvitsee myös jatkuvasti lisää energiaa, ja perinteinen voimalaitos kuluttaa vettä. Asiat ovat monimutkaisempia kuin ensimmäisellä vilkaisulla usein näyttää.

Hain, uskalsin ja voitin

Vaihdossa ollessani näin unelmapestini konkretisoituvan Facebook-seinälleni. Ei ole vahvempaa potkua persuksille kuin ystävän kannustus! Energialähettilään pesti oli elämys. Pääsin näkemään ja ymmärtämään myös aidan toisella puolella.

Olin opiskellut voimalaitosten tulipesiä ja pisaran haihtumista sekä polttoaineen yhtymistä happeen. Nyt pääsin kiipeämään sähkönjakelun tolppaan, työntämään kädet voimalaitosmoottoriin. Sain ensikosketukseni älyverkkoihin ja sähköautoihin.

Visio

Älykkäät sähköverkot ovat osa tulevaisuuden energiakysymysten ratkaisua. Ajatus älykkään itseohjautuvan sähköverkon mahdollistamasta tulevaisuuden energiajärjestelmästä viehätti minua suuresti.

Energian jakelu ja tuotanto tulevat entistä lähemmäs toisiaan. Aiemmin energiaa on tuotettu kulutuksen mukaan. Jatkossa koko energiajärjestelmä on kuin monivärinen sykkivä hämähäkinverkko, jossa jokainen seitin solmu viestii ympärilleen tilastaan.

Silti minua jännitti ajatus työpaikasta ABB:llä. Abba on profiloitunut erityisesti automaatio- ja sähkötekniikan uranuurtajaksi – maailmanlaajuisesti.

Haaste

Vaikken sitä juuri myöntänyt, oli Energialähettilään pesti kova koulu nuorelle teekkarille. Siksi oli äärimmäisen onnekasta, että opintoja oli vielä jäljellä. Sain vielä vuoden aikaa kypsyä, oppia, rauhoittua ja miettiä suuntaa.

Samaan aikaan puhuttiin toki jo diplomityöstä. Sain käydä äärettömän mielenkiintoisia keskusteluja ja tutustua yhä uusiin ammattilaisiin. Lopulta mielenkiintoisin kombinaatio löytyi. Tietysti aiheeksi valikoitui tehtävä epämukavuusalueen perimmäisessä nurkassa – sähköverkkojen automaation parissa ABB:llä!

Tärkeintä ei kuitenkaan ole se mitä osaat, vaan se, mitä olet päättänyt osata.

Sähkövoimatekniikan ja automaation oppikirjat kainalossa lähdin tekemään en enempää enkä vähempää kuin parastani – tällä kertaa äärimmäisen motivoituneena haasteesta.

Kolme maata – kuusi kuukautta – sata sivua

Diplomityön aihe oli lyhyesti ja yksinkertaisesti:

THE EVOLVING REQUIREMENTS FOR SMART SECONDARY SUBSTATIONS IN THREE EUROPEAN REGULATORY MARKET ENVIRONMENTS

Jos et ymmärtänyt edellä olevasta mitään, niin ei se mitään. En ymmärtänyt minäkään työni tehtävänantoa vielä vuoden 2013 kesällä.

Jos taas edellä mainittu oli sinulle luettavaa tekstiä, niin lue ihmeessä myös työn tiivistelmä ja johtopäätökset. Tässä vielä linkki: diplomityöni Tampereen teknillisen yliopiston sivuilla.

Palkinto

Luja tahto vie päämäärään. Uskomatonta mutta totta, kävi nimittäin niin, että yliopistoni tiedekuntaneuvosto päätti antaa diplomityöstäni arvosanaksi täyden vitosen.

Hurraa!

Ikäänkuin se ei vielä olisi ollut riittävästi, sain juuri kunnian vastaanottaa World Energy Council – WEC Finlandin opinnäytetyöpalkinnon. Palkinto jaettiin vuoden 2014 parhaasta opinnäytetyöstä energiatalouden saralla.

Arvostan saamaani palkintoa suuresti. Kiitos työni mahdollistajalle ABB:lle, sekä siellä Grid Automation Center of Excellence tiimille korvaamattomasta avusta ja opastuksesta!

Tulevaisuus

Jos haluat, voit ladata työni, tai jatkaa blogini parissa. Kirjoitan energiasta mahdollisimman objektiivisesti ja ymmärrettävästi, mutta palautteen perusteella energia-alaa nähneetkin ovat saaneet siitä ajatuksia ja infoa irti. Uskoisin ja toivon, että pidät siitä mitä täältä löydät!

Minulla on tämän blogin lisäksi pari henkilökohtaista projektia työn alla. Uusista projekteista saat ensimmäisenä tiedon liittymällä sähköpostilistalleni (alla). Sitä kautta saat myös parhaan hyödyn uusista blogeistani. Liity siis rohkeasti listalle!

Lupaan, etten pure. Ehkä vähän haastan.

Kiitos ja nähdään!

TUMU

P.S. ESIMERKKIPROJEKTI

Olen kirjoittamassa energiaopasta sinulle, joka et kenties ole alan rautaisin ammattilainen, mutta olisit kiinnostunut kuulemaan lisää arkipäivän energia-asioista. Oppaasta saat vinkkejä oman elämäsi järkeistämiseen. Kannattaako ostaa sähköauto? Paljonko aurinkosähköjärjestelmä maksaa?

Samalla saat käteviä eväitä jatkoa varten: Mitä eroa on teholla ja energialla? Oppaan luettuasi osaat välttää energiakeskustelun pahimmat sudenkuopat ja sinäkin voit vaikuttaa fiksulta energiakeskustelussa!

Jaan oppaan sähköpostilistani kautta heti kun se valmistuu nyt marraskuussa! (klikkaa kuvaa ja liity sähköpostilistalle)

Energian-Nyrkkisääntö-opas
Muuten, olen kirjoittamassa energian nyrkkisääntö -opasta. Tarkoitus on antaa vastaus yleisimpiin kysymyksiin energiasta. Oppaan luettuasi osaat välttää energiakeskustelun pahimmat sudenkuopat! Jaan oppaan sähköpostilistan kautta heti kun se valmistuu!

 

Kirjoittaja

Tuomas Vanhanen

 

Alunperin julkaistu 22.10.2015 Tuomas Vanhanen -blogissa

 

Ajankohtaista

Tehdas putkisto

SCA ja St1 ovat perustaneet yhteisyrityksen tuottamaan ja kehittämään nestemäisiä biopolttoaineita

SCA ja St1 ovat perustaneet biopolttoaineiden tuotantoon ja myyntiin keskittyvän yhteisyrityksen, josta kumpikin osapuoli omistaa 50 prosenttia. SCA tulee toimittamaan mäntyöljyä yhteisyritykselle, johon se investoi noin 0,6 miljardia Ruotsin kruunua. Yhteisyritys tulee omistamaan 50 prosenttia St1 Gothenburg Biorefinery AB:stä, joka investoi parhaillaan kokonaiskapasiteetiltaan 200 000 tonnin biojalostamoon, kokonaisinvestoinnin ollessa noin 2,5 miljardia Ruotsin kruunua.  Uusi […]