Puheenjohtaja Sipilä tukee täysin Energiaremontti2015-kampanjaan ja kutsuu muut puheenjohtajat mukaan!

by

Tänään 1.4. julkaisi Suomenmaa-lehti loistavan uutisen: Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti antavansa täyden tukensa Energiaremontti2015-kansanliikkeelle ja kutsuu muiden puoleiden puheenjohtajat mukaan.

Minulle energiaremontissa on kyse ennen kaikkea ilmastonmuutoksen torjunnasta sekä kotimaisen työn ja yrittäjyyden edistämisestä. Energiaremonttia voidaan tehdä niin oman kodin ratkaisuissa kuin eduskunnan päätöksissäkin”, Sipilä perustelee.

Energiaremontti2015-kampanjan tavoitteena on, että Suomessa tehdään päätös siirtyä kokonaan kestävään, uusiutuvaan energiaan ja että muutos käynnistetään välittömästi. Esimerkiksi Tanska on asettanut tavoitteekseen tuottaa kaiken sähkönsä ja lämpönsä uusiutuvalla energialla vuoteen 2035 mennessä ja kaiken energian vuoteen 2050 mennessä. Vastaavat, Suomeen sovelletut tavoitteet ovat mahdollisia ja tarvitaan myös meille. Päätöksen keskiössä ovat luonnollisesti tuleva hallitus ja eduskunta, joille kampanja tarjoaa reseptin. Samalla kampanja kannustaa yhä useampia yrityksiä, kuntia ja kotitalouksia tekemään päätöksen omalta osaltaan.

 

Kirjoittaja:

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Linkki Suomenmaan uutiseen.

Ajankohtaista

EU unioni komissio parlamenttio

REPowerEU-investointituki puhtaan siirtymän hankkeille haettavissa 29.2. asti

Suomen kestävän kasvun ohjelman (RRP) REPowerEU haku on avattu ja käynnissä 29.2.2024 saakka. Yritykset ja yhteisöt voivat hakea tukea puhtaan siirtymän energiainvestointeihin. Nyt haussa oleviin investointitukiin on varattu noin 54,5 miljoonaa euroa. Tuki on tarkoitettu hankkeisiin, joiden hyväksyttävät kustannukset ovat yli viisi miljoonaa euroa. Haussa oleva rahoitus kohdistetaan Suomen kestävän kasvun ohjelmaan lisätyn viidennen pilarin […]