Aurinkoenergia

Aurinkoenergia soveltuu erinomaisesti osaksi kotien, maatilojen ja kiinteistöjen energiaratkaisuja. Aurinkoenergialla voi tuottaa sähköä, lämpöä ja jäähdytystä. 

Aurinkopaneeleilla tuotetaan sähköä ja aurinkokeräimillä lämmitetään vettä, jota voidaan hyödyntää tilojen, käyttöveden tai teollisuuden prosessivesien lämmittämiseen.

Haluatko tietää kuinka paljon Suomessa on aurinkosähköä? Fingrid julkaisee ennusteissa käyttämänsä kapasiteettitiedon reaaliaikaisesti Fingridin Avoin Data -palvelussa.

Vuoden 2016 aikana sähköverkkoon kytkettyjen aurinkosähköjärjestelmien teho kolminkertaistui: vuoden 2016 lopussa teho oli 27 MW, vuoden 2017 lopussa noin 70 MW, eli se 2,5 -kertaistui vuodessa ja vuonna 2018 aurinkosähkön tuotantokapasiteetti lisääntyi 82 % vuodessa. Vuoden 2019 lopussa asennettu teho kasvoi 64% eli 198 MW:in. Vuoden 2020 lopun tilanne oli 288 MW. Suomessa oli vuoden 2021 lopussa yli 39 000 verkkoon kytkettyä aurinkosähköjärjestelmää, joiden yhteenlaskettu teho oli noin 395 MW. Vuoden 2022 lopussa  aurinkosähkön pientuotannon suosio ja kasvuvauhti ennätyslukemissa: teho yhteensä 635 MW. Kapasiteetti kasvoi yli 60 prosenttia eli yli 240 MW vuoteen 2021 verrattuna. Verkkoon kytkettyjen pientuotantojärjestelmien lukumäärä kasvoi 2021 lopun yli 39 000 kappaleesta 2022 lopun yli 69 000 kappaleeseen.

Tilanne

Suomessa aurinkoenergian hyödyntämistä on tutkittu ja edistetty jo 1970-luvun lopulta lähtien. Eteneminen on ollut kuitenkin hidasta aivan viime vuosiin saakka. Tähän ovat vaikuttaneet haasteellisemmat olosuhteet, ennakkoluulot ja tukien alhaisuus useimpiin muihin EU-maihin verrattuna. Suomessa on kuitenkin pitkään ollut käytössä tuhansia verkon ulkopuolisia kesämökkien ja erilaisten teknisten kohteiden aurinkosähköjärjestelmiä. Aurinkolämpösovelluksia on myös rakennettu 1980-luvulta lähtien.

 Aurinkosähköinvestoinnit lisääntyivät Suomessa ensimmäisen kerran merkittävästi vuonna 2015, jolloin verkkoon kytkettiin vajaa 5 MW aurinkojärjestelmiä. Vuonna 2016 kasvu jatkui. Alan alkuvaihetta Suomessa kuvaa se, että ensimmäiset täsmälliset tiedot verkkoon kytketystä kapasiteetista saatiin vasta vuoden 2016 lopun tilanteesta. Kaikkiaan aurinkosähkökapasiteettia lienee tuolloin noin 20 MW verkon ulkopuoliset järjestelmät mukaan laskien.

Aurinkosähköinvestointeja tekevät omakotitalojen omistajat, maatilat, yritykset, kunnat ja energiayhtiöt. Investointeja tekevien tahojen profiilin monipuolistumisen lisäksi alalle on tullut myös uusia liiketoimintamalleja ja teknisiä ratkaisuja. Aurinkosähköjärjestelmiä ostetaan useimmiten avaimet käteen -periaatteella tai pitkäaikaisilla aurinkosähkön ostosopimusmalleilla (PPA, power purchase agreement). Energiayhtiöt myyvät aurinkosähköä myös erilaisilla vuokrapaneelijärjestelmillä. Uusista teknisistä ratkaisuista esimerkki on kehitteillä olevat virtuaalimittausmallit, jotka mahdollistaisivat aurinkosähkön paremman hyödyntämisen myös rivi- ja kerrostaloyhtiöissä.

Aurinkosähköinvestointien taloudellinen kannattavuus sähkön ostoon verrattuna riippuu monesta tekijästä. Aurinkosähkö on kannattavinta silloin kun tuotettu sähkö käytetään samassa kiinteistössä sähköverojen ja pääosin myös verkkomaksujen välttymisen seurauksena. Yritykset, kunnat ja maatilat voivat saada hankkeisiin investointitukea (25 – 40 %). Lisäksi yksittäiset kansalaiset voivat hyödyntää kotitalousvähennystä, jos eivät asu rivi- tai kerrostalossa. Kyselytutkimusten mukaan aurinkosähkö on kansalaisten eniten toivoma lisä sähkömarkkinoilla. Myös monet yritykset ja kunnat näkevät näillä investoinneilla olevan imagoarvoa. Näiden tekijöiden seurauksena aurinkosähköinvestoinneissa vaadittava tuotto ei ole niin korkea kuin tavanomaisissa energiainvestoinneissa.

Aurinkolämpömarkkinat eivät ole viime vuosina kasvaneet aurinkosähkömarkkinoita vastaavasti. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että aurinkolämpöjärjestelmien kytkentä kiinteistöjen energiajärjestelmään on ehkä jonkin verran monimutkaisempaa kuin aurinkosähkön kohdalla. Toistaiseksi myöskään kaukolämpöyhtiöillä ei ole ollut Tanskan kaltaista kiinnostusta aurinkolämmön hyödyntämiseen osana kaukolämpöjärjestelmiä muuta kuin kaukokylmäratkaisuissa toteutuvana passiivisen aurinkolämmön keräämisen muodossa. Suomessa aurinkolämpökapasiteetti on arviolta 6 KWth/1 000-asukasta.

Kehitysnäkymät

Aurinkosähkön ja -lämmön tärkeimmät ajurit ovat kansainvälinen ja suomalainen teknologinen kehitys, toimialan kotimainen oppiminen sekä asiakkaiden kiinnostus. Aurinkoenergia ei ole ollut suomalaisessa energiapolitiikassa keskeisessä asemassa. Toisaalta onneksi mm. Tekes, yliopistot ja alan yritykset ovat panostaneet alan teknologiseen kehitykseen. Investointituilla on ollut merkitystä markkinoiden muodostumisen kannalta yritysten ja kuntien kiinteistöissä. Lisäksi säästyminen energiaveroista ja osittain siirtomaksuista on tekemässä aurinkosähköstä kilpailukykyistä silloin kun sähkö tuotetaan omaan käyttöön.

Alan omin ponnistuksin aurinkosähkökapasiteetin nouseminen nykyisestä 20 MW:stä satojen megawattien tasolle tulee kestämään lähivuodet.  Toisaalta Suomessa on yhä enemmän yrityksiä, jotka pyrkivät tai ovat jo kansainvälisillä aurinkosähkömarkkinoilla. Onkin nähtävissä, että tämä liiketoimintaa kasvaa nopeasti mittaluokaltaan kotimarkkinoiden kokoa huomattavasti suuremmaksi, mikä voi tarjota uusia mahdollisuuksia kehityksen nopeutumiseen myös Suomessa.

Aurinkolämpömarkkinoiden kehitys riippuu pitkälti uudisrakentamisen laajuudesta ja kaukolämpöyhtiöiden suhtautumisesta aurinkolämmön hyödyntämiseen. Hyvien kansainvälisten esimerkkien avulla markkinoiden kasvu voidaan saada alkuun.

Määrällinen arvio

Aurinkosähköjärjestelmien vuosittainen myynti voi kaksinkertaistua lähivuodet. Tällöin verkkoon kytkettyjen järjestelmien yhteinen teho saavuttaisi 100 MW:n rajan vuosina 2019-20. Tästä eteenpäin kehitys voi nopeutua huomattavasti teknologisen kehityksen ja hintojen halpenemisen myötä. Yhden TWh:n tuottaminen aurinkosähköjärjestelmillä edellyttää noin 1 250 MW tehon kapasiteettia. Tällaisessa kokoluokassa voitaisiin olla noin vuonna 2025. Vuoteen 2030 mennessä aurinkosähkön hintatason oletetaan laskevan noin 50 euroon/MWh Etelä-Suomessa, jos rahoituskustannukset ovat alhaiset. Tämä hintataso on jo hyvinkin kilpailukykyinen.

Aurinkolämpöjärjestelmien osalta kasvumahdollisuuksia on sitä mukaan kun eurooppalaiset mallit yleistyvät myös Suomessa.

Haasteet

Toisin kuin monien muiden energiamuotojen kohdalla aurinkoenergialla ei ole näkyvää vastustusta. Se on kansalaisten ja median suuressa suosiossa. Sitä halutaan lisää. Myös kehitys maailmalla on yhä useamman päättäjän nähtävissä. Alan haasteena Suomessa on kuitenkin edelleen päättäjien vakuuttaminen siitä, että alan kehityksen edistämiseen kannattaa uhrata enemmän resursseja.

Aurinkoteknologiateollisuus

Suomessa on kasvava joukko aurinkoenergia-alan yrityksiä, jotka pyrkivät kasvamaan niin koti- kuin vientimarkkinoillakin. Kotimarkkinoiden kasvu on jo hieman parantanut alan pk-yritysten tilannetta. Lisäksi Suomessa on useita suuria yrityksiä, jotka tähtäävät kasvuun kansainvälisillä markkinoilla aurinkojärjestelmäkomponenttien tuottajina (esimerkiksi invertterit ja virrankeräysnauhat), suurien aurinkopuistojen suunnittelijoina, rakentajina, tuotantoyhtiöinä ja varavoimaloiden tarjoajina. Alan kotimainen liikevaihto on kasvamassa kymmenien miljoonien euron luokkaan. Vientimarkkinoilla puhutaan jo sadoista miljoonista euroista. Ala työllistää Suomessa tällä hetkellä yli 500 henkilöä.

Tärkeimmät poliittiset kysymykset

Kotimarkkinoiden kehityksen kannalta tärkeintä on, että nykyiset energiatukiin varatut määrärahat ja tukiprosentit eivät enää pienene ja että omaan käyttöön tuotetun energian verokohtelu säilyy ennallaan. Sähkön siirtomaksujen mahdollisesti muuttuessa on huolehdittava, ettei pientuotannon asema heikkene. Samanaikaisesti on korjattava sähkömarkkinakäytäntöjä siten, että asunto-osakeyhtiöissä on mahdollista hyödyntää aurinkosähköä osakkaiden asunnoissa ilman siirtomaksuja ja veroja.

Aurinkolämmön markkinoiden piristymisen kannalta hyville demonstraatiohankkeille on suuri tarve. Niiden aikaansaamisessa energiatuet ja kärkihanketuet ovat tärkeitä ja myös Tekesin ja tutkimuslaitosten aloitteellisuus olisi tarpeen.

Perusteet aurinkolämmöstä ja -sähköstä

 

Lisätietoja

Näin hankit aurinkosähköjärjestelmän

Lähienergia – rakennamme puhtaan energian Suomea

Finsolar-hanke

Suomen Aurinkoenergiayhdistys ry

Artikkeleita aurinkoenergiasta

Lähienergialiitto selvittää sähkön pientuottajan odotukset jakeluverkkoyhtiöiden palveluihin

25.3.2024

Sähkön pientuotanto – erityisesti aurinkosähkö – on yleistynyt Suomessa kiihtyvällä vauhdilla. Vuoden 2016 lopussa asennettu teho oli 27 MW ja vuoden 2022 lopussa 635 MW. Lähienergialiitto on edistänyt hajautetun tuotannon mahdollistamista perustamisestaan lähtien. Kaiken ytimessä on ollut varmistaa kehityksen tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus, jota on toteutettu tiiviillä yhteistyöllä kaikkien osapuolien kanssa.… Lue lisää…

Aurinkosähkö

Oulun Energia rakentaa ensimmäisen oman aurinkovoimapuistonsa Raaheen

19.3.2024

Oulun Energia rakentaa 5 MW:n aurinkovoimapuiston Raahen Paarmalaan. Investointi on osa yhtiön strategista päämäärää lisätä uusiutuvaa energiaa ja saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä. Paarmalan aurinkovoimala tuottaa valmistuessaan noin 5 GWh puhdasta sähköä vuodessa, joka on 5 % Oulun Energian aurinkoenergialle asettamasta kokonaistavoitteesta vuoteen 2026 mennessä. Uuden aurinkovoimapuiston rakentamista varten Oulun… Lue lisää…

aurinkosähkö kannattavuus

Sähkön pientuotannon kannattavuus säilyy ennallaan

7.3.2024

Tämän kirjoituksen taustalla on 4.3.2024 Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli ”Huonoja uutisia aurinko­paneelit asentaneille: käynnissä on uudistus, joka uhkaa tuhota paneelien hyödyn”. Sain sen takia monia yhteydenottoja aurinkosähkön ostoa harkitsevilta, nykyisiltä käyttäjiltä ja niitä myyviltä tahoilta. Kaikki olivat hyvin hämmentyneitä kirjoituksen sisällöstä. Minun tavoitteena on kertoa hieman taustaa, kerrata perusteet ja… Lue lisää…

aurinko paneeli

Oomin aurinkoliiketoiminta vahvassa kasvussa – Uusi yhtiö Oomi Solar palvelee yritysasiakkaita

17.11.2023

Oomi Energia yhtiöittää vahvassa kasvussa olevan yritysasiakkaiden aurinkoliiketoimintansa uudeksi Oomi Solar Oy:ksi. Aurinkovoimaloiden ja -puistojen johtavana toimittajana tunnettu Oomi vahvistaa näin aurinkovoimaliiketoimintaansa ja palvelee entistä paremmin yrityksiä ja yhteisöjä siirtymässä kohti uusiutuvaa energiaa. Yritysasiakkaisiin keskittyvä Oomi Solar Oy aloittaa toimintansa 1.1.2024. Vuoden alusta toimintansa aloittava Oomi Solar tarjoaa nykyisille ja… Lue lisää…

Aurinkovoimalat kartalla

Motivan ja Energiaviraston Aurinkosähkövoimalat kartalla-sovellukseen on koottu tietoa teollisen mittaluokan aurinkovoimaloista

26.10.2023

Suomessa teollisen mittaluokan aurinkovoimaloiden yhteenlaskettu teho voi kasvaa nykyisestä 50 megawatista jopa yli 9 500 megawattiin vuoteen 2030 mennessä. Jos kaikki tällä hetkellä suunnitteilla olevat hankkeet toteutuvat, voimaloiden määrä kasvaa nykyisestä 16:sta jopa 120:een vuoden 2030 loppuun mennessä. Tiedot ilmenevät Motivan ja Energiaviraston uudesta Aurinkosähkövoimalat-karttapalvelusta. Motivan ja Energiaviraston Aurinkosähkövoimalat kartalla-sovellukseen on… Lue lisää…

Savosolar saksa

Meriaura Group Oyj: Savosolarin aurinkolämpöjärjestelmän toimitus Bauer Holzenergielle Saksan Bad Rappenauhun alkaa

13.10.2023

Meriaura Energy Oy – Savosolar solmi kesäkuussa sopimuksen Bauer Holzenergie GmbH u. Co.KG:n kanssa noin 9 miljoonan euron arvoisen aurinkolämpöjärjestelmän kokonaistoimituksesta Bad Rappenauhun, Saksaan. Toimitussopimus oli ehdollinen rakennusluvan saamiselle. Osapuolet ovat sopineet projektin aloittamisesta rakennuslupaprosessin viivästyttyä. Aurinkolämpöjärjestelmän toimitus alkaa välittömästi ja sen käyttöönotto tapahtuu vuonna 2024. Kirsi Suopelto, Meriaura Group… Lue lisää…

Aurinkosähkö

Solnet kehittää Etelä-Suomen suurinta aurinkopuistoa yhteistyössä H. G. Paloheimon kanssa

1.9.2023

Suomalainen sijoitusyhtiö H.G Paloheimo ja Solnet Group, kansainvälisesti toimiva aurinkoenergia-alan yritys, aloittavat yhteistyön aurinkopuistohankkeiden valmistelusta Paloheimon omistamille maille; yhteensä 165 hehtaaria Hausjärven, Tuusulan ja Riihimäen alueilla. Alueille suunnitellaan teollisen mittakaavan aurinkopuistoja, joiden paneelien yhteenlaskettu teho on noin 140 MWp. Investoinnin arvo on jopa 100 miljoonaa euroa ja hanke tullaan toteuttamaan… Lue lisää…

Savosolar saksa

Meriaura Energy – Savosolar toimittaa aurinkolämpöjärjestelmän Bauer Holzenergielle Saksan Bad Rappenauhun

28.6.2023

Meriaura Energy Oy – Savosolar, joka on Meriaura Group Oyj:n kokonaan omistama tytäryhtiö, on allekirjoittanut sopimuksen Bauer Holzenergie GmbH u. Co.KG:n kanssa aurinkolämpöjärjestelmän kokonaistoimituksesta Bad Rappenauhun, Saksaan. Aurinkolämpökeräinkentän koko tulee olemaan lähes 29 000 bruttoneliömetriä ja toimitussopimuksen arvo noin 9 miljoonaa euroa – Meriaura Energyn suurin toimitus tähän mennessä. Toimitettava… Lue lisää…

sähkölinja

Verkkoyhtiöiden kehittämissuunnitelmien tulevaisuusnäkymiä ohjaa käynnissä oleva energiamurros

27.6.2023

Sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmat toimitettiin Energiavirastolle kesäkuussa 2022  ja niiden sisällöistä Energiavirasto on koostanut yhteenvetoraportin, johon tämä kirjoitus perustuu.  Suunnitelmien ennusteista huomaa, kuinka käynnissä oleva energiamurros vaikuttaa huomattavasti  verkon kehittämiseen. Merkittäviä muutostrendejä ovat muun muassa hajautetun tuotannon merkittävä kasvu sekä uudet suuren mittaluokan sähkönkäytön kohteet. Suunnitelmat tunnistavat haasteena ammattitaitoisen työvoiman saamisesta jo… Lue lisää…

Solnet aurinkosähkö

Solnet Groupin hallitusta vahvistetaan kahdella huippujohtajalla – Bruce Douglas ja Martin Baart

27.6.2023

Solnet Group, joka toimii ainoana suomalaisena aurinkoenergia-alan yrityksenä Euroopan laajuisesti jatkaa kasvuaan ja kansainvälistymistään ja on nyt nimittänyt kaksi uutta hallituksen jäsentä; Bruce Douglas:in ja Martin Baart:in. Bruce Douglasilla on pitkä kokemus aurinkoenergia-alalta, ja hän on toiminut mm. pitkään Solar Power Europen varatoiminnanjohtajana ja operatiivisena johtajana. Hän on ollut mm.… Lue lisää…

Aurinkosähkö Suomessa 2022 lopussa

Aurinkosähkön pientuotannon suosio ja kasvuvauhti ennätyslukemissa

15.6.2023

Aurinkosähkön pientuotannon kapasiteetti ylitti 600 megawattia Suomessa vuonna 2022. Energiaviraston alustavan tiedon mukaan vuoden 2022 lopussa sähköverkkoon oli liitetty aurinkosähkön pientuotantokapasiteettia yhteensä noin 635 megawattia. Kapasiteetti kasvoi yli 60 prosenttia eli yli 240 megawattia vuoteen 2021 verrattuna. Verkkoon kytkettyjen pientuotantojärjestelmien lukumäärä kasvoi 2021 lopun yli 39 000 kappaleesta 2022 lopun… Lue lisää…

Savosolar aurinkokeräin

Savosolar muuttaa nimensä Meriaura Groupiksi ja myy aurinkolämpöliiketoimintansa tytäryhtiölleen Meriaura Energylle

2.6.2023

Savosolar Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 12.5.2023 päätetyn mukaisesti Savosolar Oyj:n nimi vaihtuu Meriaura Group Oyj:ksi, ruotsiksi Meriaura Group Abp ja englanniksi Meriaura Group Plc. Samalla yhtiön kotipaikka siirtyy Turkuun. Muutokset toteutuivat 1.6.2023. Yhtiön osakkeen kaupankäyntitunnusten nimet muuttuvat vastaavasti: First North Growth Market Ruotsissa uusi kaupankäyntitunnus on MERIS ja First North Growth… Lue lisää…

Savosolar aurinkokeräin

Savosolar luovutti Suomen suurimman aurinkolämpöjärjestelmän Etelä-Savon Energialle

30.5.2023

Savosolar luovutti 29.5.2023 Etelä-Savon Energialle (ESE) aurinkolämpöjärjestelmän, joka sijaitsee Tuskun alueella Mikkelissä ja joka on kytketty alueen kaukolämpöverkon osaksi. Keräinkentän nimellisteho on 360 kW ja sen koko on 415 m². Se on tällä hetkellä Suomen suurin aurinkolämpöjärjestelmä. Toimituksen arvo oli noin 200 000 euroa. Vihkiäistilaisuuden avasi aurinkokeräinpuiston tilaajan Etelä-Savon Energian… Lue lisää…

aurinkolämpö Savosolar

Savosolar Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

18.4.2023

Savosolar Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja Jari Varjotie ovat sopineet, että Varjotie jättää yhtiön toimitusjohtajan tehtävän 11.5.2023. Yhtiön hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Savosolarin nykyisen hallituksen puheenjohtajan ja strategiajohtajan Kirsi Suopellon kyseisestä päivästä alkaen. Savosolarin hallitus kiittää Jari Varjotietä toimitusjohtajan tehtävän pitkäaikaisesta ja sitoutuneesta hoitamisesta sekä yhtiön luotsaamisesta uuteen rakenteeseen, joka… Lue lisää…

aurinkovoimala paneeli katolla

Kesko ostaa ruotsalaisen aurinkovoimajärjestelmien tukkukauppiaan Zenitec Swedenin

27.3.2023

Keskon tytäryhtiö Onninen on sopinut ostavansa aurinkovoimajärjestelmien tukkukauppaa harjoittavan Zenitec Sweden Ab:n. Yritysosto laajentaa Onnisen roolia Ruotsin uusiutuvien energiamuotojen markkinalla ja vahvistaa siten Onnisen asemaa vihreän siirtymän edistäjänä.   Keskon liiketoiminta Ruotsissa koostuu Onnisen teknisestä tukkukaupasta sekä kahdesta rautakauppaketjusta, joista K-Bygg palvelee yritysasiakkaita ja K-Rauta sekä rakentamisen ammattilaisia että kuluttajia.… Lue lisää…

aurinkovoimala paneeli katolla

Aurinkoenergiamarkkinassa vahva kasvun ja kehityksen vuosikymmen

10.2.2023

Lähienergialiiton kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi luotiin blogikirjoitusten sarja “10 vuotta lähienergiaa”. Tällä kertaa puheenjohtajana vuosina 2018-2019 toiminut Tarja Hellstén kirjoittaa omista kokemuksistaan Lähienergialiiton aktiivisena toimijana sekä Lähienergialiiton roolista aurinkoenergia-alan edistäjänä. ”Lähienergialiitolla on merkittävä rooli liittona, joka kerää yhteen uusiutuvan energian ja kestävien ratkaisujen parissa toimivia yrityksiä”.   Lähienergialiitto on täyttämässä pyöreitä… Lue lisää…

TEM uusiutuva energia 2021

Uusiutuvan energian käyttö kiihtyi, ero fossiiliseen energiaan jo 8 prosenttiyksikköä

31.1.2023

Vuonna 2021 uusiutuvan energian käyttöosuus kasvoi kokonaisenergiankulutuksesta kahdeksan prosenttiyksikköä suuremmaksi kuin fossiilisen energian osuus. Puun energiakäytössä tehtiin ennätys vuonna 2021 ja tuulivoimarakentamisessa puolestaan vuonna 2022. Aurinkoenergian käyttö ja aurinkosähköinvestointien koko kasvavat lähivuosina merkittävästi.   Tiedot käyvät ilmi Uusiutuvan energian toimialaraportista, joka julkistettiin 31.1.2023. Uusiutuvien energialähteiden käyttö kasvoi 13,4 prosenttia vuonna… Lue lisää…

Kiinnostaako sinua kaupallistaa uusiutuvan energian patentteja?

30.1.2023

Lähienergialiiton jäsen Roland Gabriel-Robez (RGR Partners Finland Oy) on kiinnostunut tahoista, jotka ovat kiinnostuneita kaupallistamaan hänen patentteja. Kyseessä on kolme patenttia ja yksi mallisuoja, jotka kaikki ovat voimassa.   Kaikki liittyvät uusiutuvan energian hyödyntämiseen lämmityksessä ja jäähdytyksessä. Lisätietoja löydät seuraavista dokumenteista: Patenttivaatimukset: Energiapaneeli, järjestelmä ja menetelmä paneelirakennetta käyttäen Hyödyllisyyskuvaus: lämmön hyödyntäminen… Lue lisää…

Kuva Raimo Lovio

Aurinko nousee

2.12.2022

Lähienergialiiton kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi luotiin blogikirjoitusten sarja ”10 vuotta lähienergiaa”. Kuka olisi parempi avaamaan kirjoitusten sarjaa kuin pitkäaikainen puheenjohtajamme, professori emeritus Raimo Lovio. Kirjoituksessaan Raimo käy läpi lyhyesti aurinkosähkön yleistymisen lyhyen historian Suomessa, sekä omat kokemukset aurinkosähkön tuottajana.   Jossakin päin maailmaa paistaa aina aurinko Vaikka nykyistä sähkökriisiä ei ratkota… Lue lisää…

ilmatar nasdaq

Ilmatar haluaa olla suunnannäyttäjä tuuli- ja aurinkovoimassa, energian varastoinnissakin sekä näitä yhdistelevissä hybridiratkaisuissa

28.11.2022

Lähienergialiiton tuorein jäsen on Ilmatar. Kuluneen yli kymmenen vuoden aikana Ilmatar on siirtynyt hankekehittäjästä itsenäiseksi sähköntuotantoyritykseksi, joka omistaa ja hallinnoi omia tuuli- ja aurinkopuistojaan koko niiden elinkaaren ajan. Lähienergialiiton Tapio Tuomi keskusteli Juha Sarsaman ja Antti Keskisen kanssa Ilmattaren toiminnasta ja taustoista miksi päätyivät Lähienergialiiton jäseneksi.   Ilmatar on perustettu vuonna 2011, perustajat Mikko… Lue lisää…

aurinkosähkö solnet

Meijou hyödyntää aurinkosähköä päästöttömän rakentamisen hankkeissaan

9.11.2022

Toimitilaratkaisuja tarjoava rakennusalan yritys Meijou Oy panostaa ympäristöystävällisyyteen kaikissa urakan vaiheissa. Erityisesti sisätilojen lämmitys- ja viilennysratkaisuissaan yritys suosii aurinkovoimaa.   Eksoottisen kuuloisesta nimestään huolimatta Meijou on täysin kotimainen, pääasiallisesti voimakkaasti kasvavalla Pirkanmaan alueella operoiva rakennusalan yritys. Meijou elää itsekin kasvun aikaa, mutta on silti kyennyt toteuttamaan alkuperäisiä perusarvojaan, joista tärkein… Lue lisää…

Lähienergialiiton uutiskirje 8/2022: Vinkkejä takan käyttöönottoon syksyllä. Kaksi suomalaishanketta mukaan uuteen vetytalouden eurooppalaiseen arvoketjuun

30.9.2022

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Syyskuu 2022 tarjosi mm. seuraavaa: Green NortH2 Energy, Meriaura ja Wärtsilä yhteistyöhön vihreällä ammoniakilla kulkevan rahtilaivan rakentamiseksi, kaikki preemiotukijärjestelmän tuulivoimalat tuottavat nyt sähköä – lisäys tuotantokapasiteettiin merkittävä, hallitus esittää muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatukien hakuaikoihin, Suur-Savon Sähkö rakennuttaa Pertunmaalle aurinkosähköpuiston, jonka… Lue lisää…

Raaseporin energia Novia

FrEE-hankkeen advisory boardin vierailu Raaseporissa

9.8.2022

FrEE-hankkeen advisory board tutustui Raaseporissa Raaseporin energian tuotantolaitoksiin, Novia ammattikorkeakoulun toimintaan ja vieraili Novian yhteistyöyrityksen Roth Finlandin pääkonttorilla. Päivä alkoi vierailulla Raaseporin energian voimalaitoksella ja aurinkopuistossa Tammisaaren voimalaitoksella Ulf Bäckman otti ryhmän vastaan ja kertoi, että Tammisaaressa Raaseporin energia on tuottanut kaukolämpöä vuodesta 2001 pääasiassa metsähakkeella. Kaukolämpö tuotetaan kahdessa kiinteän polttoaineen kattilassa, joista… Lue lisää…

solnet Kaj Kangasmäki aurinkosähkö

EAB Private Equity ja Tesi sijoittavat 15 miljoonaa euroa Solnet Green Energyyn vauhdittaakseen energiaomavaraisen Euroopan rakentamista

4.7.2022

EAB Private Equity ja Tesi (Suomen Teollisuussijoitus) ovat tehneet 15 miljoonan euron sijoituksen suomalaiseen aurinkoenergiayritys Solnet Green Energyyn. Sijoitus mahdollistaa Solnetin kasvun kiihdyttämisen yrityksen kotimarkkinoilla Suomessa ja erityisesti nopeimmin kasvavilla markkinoilla Euroopassa.   Perustajaosakkaat Arttur Kulvik ja Kaj Kangasmäki jatkavat yrityksen suurimpina omistajina. Vuonna 2014 perustetun yrityksen sijoittajiin ja neuvonantajiin… Lue lisää…

kesä Nurmijärvi golf

Lähienergialiiton uutiskirje 6/2022: Suomeen perustetaan kansallinen vetyverkko

1.7.2022

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Kesäkuu 2022 tarjosi mm. seuraavaa: aurinkoenergiajärjestelmien lukumäärä 2021 lopussa selvitetty ja MW-luokan aurinkovoimalat yleistyvät, tulisijojen kysyntä kiihtyy, Merus Power on tehnyt sopimuksen Aurora Tornion kanssa 70 MVar staattisen loistehon kompensaattorin modernisoinnista, K-lataukselle suurteholatauspisteitä Siemensiltä, Savosolar on allekirjoittanut sopimuksen Jorgensenin kanssa aurinkolämpökentän… Lue lisää…

aurinkolämpö Savosolar

Savosolar on allekirjoittanut sopimuksen aurinkolämpökentän toimituksesta Meksikoon

28.6.2022

Savosolar on allekirjoittanut sopimuksen Jorgensenin kanssa aurinkolämpökentän toimituksesta Sonoraan, Meksikoon. Aurinkolämpökenttä tuottaa teollisuuden prosessilämpöä Mexicana De Cobre S.A:n kaivokselle.   Savosolar Oyj on allekirjoittanut sopimuksen Jorgensen Thermal Solutions ApS:n kanssa aurinkolämpökentän toimittamisesta Sonoraan, Meksikoon. Aurinkolämpökentän koko on n. 900 m2 ja sopimuksen arvo on noin 200 tuhatta euroa. Jorgensen toimii pääurakoitsijana… Lue lisää…

Aurinkosähkö Suomessa 2021

Aurinkoenergiajärjestelmien lukumäärä 2021 lopussa selvitetty ja MW-luokan aurinkovoimalat yleistyvät

23.6.2022

Aurinkosähkön yleistyminen vakaassa kasvussa Suomessa. Suomessa oli vuoden 2021 lopussa yli 39 000 verkkoon kytkettyä aurinkosähköjärjestelmää, joiden yhteenlaskettu teho oli noin 395 MW. Uusi ilmiö on, että omaan käyttöön mitoitetuista aurinkovoimaloista on siirrytty myös MW-kokoluokan aurinkovoimaloihin. Vaikka vuonna 2021 aurinkosähkön tehon kasvu oli ennätyssuuri eli 102 MW, niin vuosien 2015-19 aurinkosähkötehon… Lue lisää…

Asuntomessualue Naantalissa saa oman aurinkovoimalan

7.6.2022

Vuoden 2022 Asuntomessualueella Naantalissa hyödynnetään aurinkoenergiaa aivan uudessa mittakaavassa. Alueelle tulee laajasti aurinkopaneeleita. Aurinkovoimalan tuottama sähkö syötetään älymuuntamoon ja sieltä edelleen sähköverkkoon. Optimaalisen paisteen aikana Naantalin Asuntomessualueen aurinkopaneelien sähköntuotto voi olla suurempi kuin alueen asukkaiden sähkönkulutus.   Yksi Asuntomessujen teemoista Naantalissa 2022 on älykkäät energiaratkaisut. Se inspiroi Naantalin Energiaa rakentamaan… Lue lisää…

Lähienergialiiton uutiskirje 3/2022: Eurooppa voi puolittaa sähkön tuotantoon käytettävän kaasun kulutuksen ja säästää kaksinkertaistamalla uusiutuvan energian käytön

1.4.2022

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Maaliskuu 2022 tarjosi mm. seuraavaa: Ilmastopaneelin raportti: energiajärjestelmän sähköistämisen hyödyt, Wärtsilän  rapotti, aurinkoenergian toimijat yhteistyötoimintaan, Savosolar toimittaa aurinkolämpökentän Ranskaan, vetytaloushankkeen väliraportti, Pyöreän pöydän keskustelutilaisuus, asetus infrastruktuurituesta, Valio ja St1 yhteisyritys, energiaomavarainen Eurooppa, venäläisen hakkeen käytön lopettaminen Tulevia tapahtumia Lähienergialiiton kevätkokous… Lue lisää…

Aurinkoenergian vahvimmat yhteistyöhön – Skartan ja Solarigon tavoitteena rakentaa 1000 MW

23.3.2022

”Olemme erittäin iloisia Solarigon kanssa aloitettavasta yhteistyöstä. Teollisen mittakaavan aurinkoenergian rakentaminen on nyt alkamassa Suomessa toden teolla, ja hankkeista on tulossa taloudellisesti kannattavia sekä teknologisen kehityksen että sähkön hinnan nousun myötä. Energiamarkkinoiden tilanne lisää myös paineita kehittää omavaraisuutta, ja yhdistämällä vahvuutemme voimmekin tehokkaasti lisätä panoksia paitsi vihreän siirtymän edistämiseksi, myös… Lue lisää…

Rubik kuutio

Uusiutuvan energian lupaneuvonta ja yhteyspisteviranomainen

15.10.2021

Valtakunnallinen yhteyspisteviranomainen tarjoaa lupaneuvontaa uusiutuvan energian tuotantoa suunnitteleville, sekä valvoo että lupahakemukset käsitellään määräajan sisällä. Neuvonta kattaa uusiutuvan energian tuotantolaitosten toimintojen osalta uusiutuvan energian (sähkön, lämmön, jäähdytyksen, biokaasun, biopolttoaineen tai bionesteen) tuotanto sekä biokaasua tuottavassa laitoksessa mädätteen käsittely ja jatkojalostus.   Yhteyspisteviranomaisen perustaminen on osa uuden lain toimeenpanoa. Laki uusiutuvan… Lue lisää…

Musiikkitalo aurinkovoimala main picture

Soitto soi auringon voimalla – Musiikkitalo siirtyi uusiutuvaan energiaan

16.9.2021

Helsingin keskustan ytimessä, eduskuntatalon valvovan silmän alla komeileva Musiikkitalo on saanut katolleen näyttävän aurinkovoimalan. Julkisia rakennuksia koskevat hankintasäädökset sekä tiukat julkisivu- ja turvallisuusvaatimukset toivat voimalahankkeeseen uudenlaisia pohdinnan paikkoja – mutta eivät mitään sellaista, mitä kokonaisvaltaisiin aurinkosähköratkaisuihin erikoistunut Solnet ei olisi kyennyt toimittamaan.   Kun pääkaupungin paraatipaikalla sijaitsevaan, satapäisiä yleisöjä vetävään… Lue lisää…

sähkölinja

Älykäs sähköverkko, osa 2: Miksi älykäs sähköverkko tarvitaan mukaan ilmastotekoihin?

15.9.2021

Ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan jatkuvasti uusia ja entistä vaikuttavampia ratkaisuja. Laajeneva sähkönkäyttö on niistä merkittävimpiä. Jotta kokonaisuus toimii, on älykäs sähköverkko nousemassa tärkeään rooliin ilmastoratkaisuissa. Mitä sen avulla voidaan saada aikaan?   Suomella on kunnianhimoiset tavoitteet uusiutuvan energian käytön lisäämisessä. Tämä pätee myös sähköntuotantoon, jossa yhä enemmän sähköä tuotetaan uusiutuvalla tuuli-… Lue lisää…

Savosolar

Savosolar Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2021

19.8.2021

Savosolar Oyj:n toimitusjohtaja Jari Varjotie ”Ensimmäisen vuosipuoliskon merkittävin tapahtuma oli Ranskan tähän mennessä suurimman aurinkolämpölaitoksen luovutus Kyotherm Solarille kesäkuussa. Tammikuusta lähtien käytössä ollut 10 MW:n laitos tuottaa lämpöä maltaiden kuivatusprosessiin Malteries Franco Suissen tehtaalla Issoudunissa. Aurinkolämmön käyttö vähentää kaasun käyttöä ja säästää noin 2 100 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa ilman energiakustannusten nousua.”… Lue lisää…

Aurinkosähkö

Kotimainen tuotanto ja yksikidepiikennojen käyttö aurinkopaneeleissa valttia vastuullisuuskysymyksissä

3.8.2021

Kansalaisjärjestö Finnwatch julkaisi 13.7.2021 tutkimuksen suomalaisten aurinkoenergiayritysten kytköksistä Kiinan Xianjiangissa uiguureilla teetettävään pakkotyöhön monikidepiin tuotannossa. Solar Finland Oy:n tytäryhtiö Salo Tech Oy vastasi tutkimuskysymyksiin Suomen ainoana aurinkopaneeleiden valmistajana. Suomalaisissa SALO®-aurinkopaneeleissa käytetään yksikidepiitä.   ”Olemme ilahtuneita, että Finnwatch selvitti aurinkopaneeleiden raaka-aineisiin liittyviä vastuullisuuskysymyksiä. Kuten tutkimuksesta selviää, monet alalla toimivat suomalaiset yritykset… Lue lisää…

aurinkovoimala paneeli katolla

Atria laajentaa Suomen suurimman aurinkopuiston lähes kaksinkertaiseksi – uusi investointi Nurmossa käynnistyy heinäkuussa

3.8.2021

Atria Suomi toteuttaa yhdessä Nurmon Aurinko Oy:n kanssa aurinkovoimalan laajennuksen Nurmon tehtaan yhteyteen. Nykyisen vuonna 2018 käyttöönotetun voimalan paneeliteho lähes kaksinkertaistuu: laajennusosan paneeliteho on 5 MWp ja se koostuu yli 9 400 aurinkopaneelista. Aurinkopuiston pinta-ala on lähes 7 hehtaaria, mikä vastaa yli 9 jalkapallokenttää. Se tuottaa vuodessa noin 4 250 MWh aurinkosähköä,… Lue lisää…

Ranska Pariisi

Savosolar vahvistaa läsnäoloaan Ranskassa ja perustaa Branch Officen Pariisiin

22.6.2021

Savosolar Oyj on perustanut Branch Officen Pariisiin vahvistaakseen läsnäoloaan tällä hetkellä Euroopan aktiivisimmalla suurten aurinkolämpöjärjestelmien markkinalla Ranskassa, missä yhtiöllä on jo nyt johtava markkina-asema.   Ranskan Branch Officen roolina on olla paikallinen kontaktipinta, lisätä Savosolarin läsnäoloa ja näkyvyyttä Ranskassa sekä tukea yhteistyötä niin asiakkaiden kuin toimittajien kanssa. Emoyhtiö Savosolar Oyj… Lue lisää…

Oulun energia OP aurinkosähkö

Aurinkosähkön tuotantokapasiteetti kasvoi 45 prosenttia vuonna 2020 – pientuotantoa lähes 300 megawattia

18.6.2021

Aurinkosähkön pientuotanto on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa. Vuoden 2016 jälkeen asennettu kapasiteetti on yli kymmenkertaistunut. Vuoden 2020 lopussa sähköverkkoon oli liitetty yhteensä noin 293 megawattia aurinkosähkön tuotantokapasiteettia, alustavan tiedon mukaan kapasiteetti kasvoi vuodessa 91 megawatilla.   Aurinkosähkön osuus verkkoon asennetusta sähkön tuotantokapasiteetista oli vuoden 2020 lopussa noin 1,6 prosenttia,… Lue lisää…

Savosolar aurinkolämpö

Savosolar on luovuttanut aurinkolämpölaitoksen Ranskassa

15.6.2021

Savosolar on luovuttanut aurinkolämpölaitoksen Issoudunissa, Ranskassa. Savosolar on luovuttanut Ranskan tähän mennessä suurimman aurinkolämpölaitoksen, jonka keräinkentän koko on 14 252 m², Kyotherm Solarille, joka omistaa laitoksen ja myy lämpöä Malteries Franco-Suisses:lle (MFS). Alun perin elokuussa 2019 julkaistu projekti on viivästynyt Covid-19-pandemian vuoksi; se on ollut toiminnassa tammikuusta 2021 lähtien, ja… Lue lisää…

VR aurinkosähkö Solnet

VR FleetCaren varikko sai yhden Suomen suurimmista aurinkovoimaloista

8.6.2021

Solnet toimitti vuoden 2020 jälkimmäisellä puoliskolla ison aurinkovoimalan VR FleetCaren Helsingin varikolle. Ennen vuodenvaihdetta käyttöönotettu aurinkovoimala on yksi suomen suurimmista, nimellisteholtaan 928 kWp. Helsingin varikon aurinkovoimala on yksi VR Goupin vastuullisuusohjelman kärkihankkeita. Aurinkovoimalan tuottaman sähkön avulla junia voidaan huoltaa entistä ympäristöystävällisemmin.   Aurinkovoimala on rakennettu Helsingin varikon Pendolino-hallin katolle. Voimala… Lue lisää…

virtuaalivoimala

Vaihtelevaan uusiutuvaan tuotantoon perustuva energiajärjestelmä edellyttää joustokapasiteettia ja takuita energian riittävyydestä

19.5.2021

Tampereen yliopiston koordinoimassa EL-TRAN-hankkeessa on mallinnettu Suomen sähköenergiajärjestelmän toiminnallisuutta vuosina 2030 ja 2050 neljän eri skenaarion avulla.  Skenaarioiden pohjana ovat Suomen sähköenergiajärjestelmän nykyinen rakenne ja jo tiedossa olevat vuoteen 2025 ulottuvat investoinnit muun muassa tuulivoiman tuotantoon.   Vuodelle 2030 laadittiin kolme skenaariota, joissa tutkittiin tuuli- ja aurinkovoiman maltillisen lisäyksen, voimakkaan… Lue lisää…

aurinkolämpö Savosolar

Savosolar on allekirjoittanut Kiinassa sopimuksen aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Guangzhou Power Supply kanssa

18.5.2021

Savosolar on allekirjoittanut toimitussopimuksen Guangzhou Power Supply:n kanssa aurinkolämpöjärjestelmän toimittamisesta Guangzhouhun Kiinaan. Toimitettavan järjestelmän arvo on noin 500 tuhatta euroa. Järjestelmän toimituksen odotetaan tapahtuvan syksyllä 2021 ja sen on tarkoitus olla toiminnassa tämän vuoden loppuun mennessä.   Savosolar ilmoitti huhtikuussa Guangzhou Power Supply:n (virallinen nimi Guangzhou Power Supply Bureau, Guangdong Power… Lue lisää…

voitto

Lähienergialiiton uutiskirje 4/2021: uusiutuva energia nousi fossiilisten ja turpeen ohi energian kokonaiskulutuksessa vuonna 2020

3.5.2021

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Huhtikuu tarjosi mm. sähköautojen latausalustayritys Virta keräsi 30 M€ kasvurahoitusta –  vauhdittaa globaalia siirtymistä kestävään liikkumiseen. Energiahaaste 2021 -kilpailun voitti helsinkiläinen kerrostalo, jossa säästöprosentit yllättivät asukkaatkin. Gasum ja Rajavartiolaitos varmistavat testitoimitusten avulla biokaasun toimivuuden aluspolttoaineena sekä logistiikassa että käytännössä ulkovartioaluksella. Tulevia… Lue lisää…

Savosolar

Savosolar on voittanut tarjouskilpailun Kiinassa aurinkolämpöjärjestelmästä Guangzhou Power Supply Bureau, Guangdong Power Grid Co., Ltd:lle

29.4.2021

Savosolar Oyj on valittu neuvottelemaan sopimuksesta aurinkolämpöjärjestelmän toimittamisesta Guangzhou Power Supply Bureau, Guangdong Power Grid Co., Ltd:lle (myöhemmin Guangzhou Power Supply) Kiinassa. Toimituksen arvo on noin 500 000 euroa.   (Päivitys 18.5.2021 Savosolar on allekirjoittanut Kiinassa sopimuksen aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Guangzhou Power Supply kanssa) Osapuolet pyrkivät saattamaan sopimusneuvottelut päätökseen tulevan neljän viikon… Lue lisää…

aurinkovoimala paneeli katolla

Seepsula Oy toteuttaa teollisen mittakaavan aurinkosähköpuiston Tuusulaan

22.4.2021

Seepsula, Solarigo ja Lumme Energia ovat tehneet yhteistyösopimuksen aurinkosähköpuiston rakentamisesta sekä sähkön toimituksesta. Seepsulan aurinkosähköpuisto tullaan rakentamaan Tuusulaan Senkkerin kiviainestehtaan yhteyteen. Hanke on yksi Suomen suurimmista aurinkosähköpuistoista ja se tulee tuottamaan puhdasta, uusiutuvaa energiaa Seepsulan kiviainesvalmistuksen tarpeisiin. Kyse on mineraalipohjaisen rakennusmateriaalituoteteollisuuden suurimmasta aurinkosähköpuistosta. Hankkeen on määrä valmistua kesän 2021 aikana… Lue lisää…

Savosolar saksa

Savosolar on voittanut tarjouskilpailun aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Stadtwerke Lemgo GmbH:lle Saksassa

26.3.2021

Savosolar Oyj on valittu neuvottelemaan aurinkolämmitysjärjestelmän toimitusta koskevasta sopimuksesta Stadtwerke Lemgo GmbH:lle Saksassa. Toimituksen kokonaisarvo on yli 2,1 miljoonaa euroa. Sopimusneuvottelut ovat käynnistyneet, ja osapuolet pyrkivät saattamaan ne päätökseen muutaman viikon aikana. Toimitussopimuksen valmistuttua järjestelmän toimitus alkaa kesän 2021 jälkeen.   Savosolarin toimitusjohtaja Jari Varjotie: ”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Lemgo… Lue lisää…

Scanoffice toimitila

Scanofficen jäsenyys pohjustettiin Lähienergialiiton avoimella ja näkyvällä toiminnalla

23.2.2021

Scanoffice liittyi syksyllä 2020 Lähienergialiiton jäseneksi. Toiminnanjohtaja Tapio Tuomi keskusteli Scanofficen toiminnan periaatteista ja jäsenyyden taustoista Scanofficen kehitysjohtaja Atte Kallion kanssa.   Scanoffice Group muodostuu vuonna 1984 perustetun Pohjoismaiden suurimman lämpöpumppujen, aurinkosähkötuotteiden ja ilmankäsittelylaitteiden maahantuonti- ja tukkuliikkeen Scanoffice Oy:n ympärille. Scanoffice Oy sekä Scanvarm Oy Ab ovat alan johtavia liikkeitä… Lue lisää…

aurinkolämpö Savosolar

Savosolar Oyj:n tilinpäätöstiedote 2020: liikevaihto kasvoi ja tulos kehittyi myönteisesti

23.2.2021

Toimitusjohtaja Jari Varjotie ”Savosolarin liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät vuonna 2020 myönteisesti. Yhtiön kilpailukyky parani kehitys- ja tehostamistoimien myötä. Covid-19 pandemia viivästytti sovittujen järjestelmien toimituksia sekä asiakkaiden päätöksentekoa ja sopimusneuvotteluja, mutta vuoden poikkeuksellisuus huomioon ottaen olen suoritukseemme tyytyväinen.”   Toimitusjohtaja Jari Varjotien tilannekatsaus ”Savosolarin liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät vuonna 2020 myönteisesti. Yhtiön kilpailukyky… Lue lisää…

Savosolar aurinkolämpö

Savosolar on allekirjoittanut toimitussopimuksen aurinkolämpöjärjestelmästä AbSOLARille Cadaujaciin, Ranskaan

11.1.2021

Savosolar on allekirjoittanut toimitussopimuksen AbSOLAR SAS:n kanssa aurinkolämpölaitoksen toimituksesta Cadaujaciin, Ranskaan. Toimitus on arvoltaan noin 300 tuhatta euroa. Järjestelmän toimitus tapahtuu vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla.   Savosolar tiedotti 23. huhtikuuta 2020 voittaneensa pilottihankkeen AbSOLARille ja yksinoikeussopimuksesta AbSOLARin kanssa koskien kasvihuoneen lämmitykseen suunniteltua suurempaa projektia, jonka budjettiarvo on noin 2,5 miljoonaa… Lue lisää…

meri tuulivoimala merituulivoima

Uusiutuva energia kirii eroa fossiiliseen tuontienergiaan

14.12.2020

Vuonna 2019 uusiutuvan energian käytön osuus kokonaisenergiankulutuksesta oli 37 prosenttia, kun taas fossiilisen tuontienergian osuus oli 34 prosenttia. Päästöoikeuden hinta on vuonna 2020 koronapandemian aiheuttaman hetkellisen alkulaskun jälkeen jatkanut nousuaan, mikä edistää uusiutuvan energian investointeja ja käyttöä. Teknologinen kehitys parantaa puolestaan tuulivoimainvestointien kannattavuutta.   Tiedot käyvät ilmi uusiutuvan energian toimialaraportista… Lue lisää…

Ajankohtaista

aurinkosähkö

K-ryhmästä Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja

Lähienergialiiton jäsenyritykset Solnet Green Energy ja Solarigo Systems ovat toimittamassa K-ryhmälle aurinkosähköjärjestelmiä, jotka tekevät K-ryhmästä Suomen suurimman aurinkosähkön tuottajan. Kesään 2017 mennessä K-ruokakauppojen yhteydessä toimii jo 15 aurinkovoimalaa. Uusien investointien myötä K-ryhmästä tulee Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja ja käyttäjä.   Yhteensä K-ruokakauppojen katoilta löytyy jatkossa 15 aurinkovoimalaa, joissa aurinkopaneeleja on 13 489. Sähköä voimalat tuottavat […]