Lähienergialiitto kannattaa kotitalousvähennyksen laajentamista energiaremonttien edistämiseksi

by

Lähienergialiitto kannattaa 19 kansanedustajan allekirjoittamaa lakialoitetta taloyhtiöiden energiaremonttien vauhdittamiseksi. Lakialoitteessa ehdotetaan, että kotitalousvähennys laajennetaan koskemaan taloyhtiöiden tekemiä energiatehokkuutta parantavia ja hajautettua uusiutuvaa energiantuotantoa tukevia hankkeita.

Tällä hetkellä yhtiömuotoisesti asuvat taloyhtiöiden osakkaat eivät saa kotitalousvähennystä yhtiön tekemistä remonteista. Vähennyskelpoisia ovat ainoastaan oman huoneiston sisäiset remontit, joten yhtiön toteuttamat energiahankkeet ovat vähennyksen ulkopuolella. Omakotitaloissa asuvat sen sijaan voivat käyttää kotitalousvähennystä myös kotinsa energiaremonttien työosuuden kattamiseen.

Tällä viikolla jätetyssä lakialoitteessa ehdotetaan, että asunto-osakeyhtiöiden osakkaat voisivat vähentää energiatehokkuutta parantavista tai hajautettua energiantuotantoa edistävistä asennus- ja remonttihankkeista aiheutuvia työkustannuksia enimmillään 2 400 euron verran. Summa vastaa nykyistä kotitalousvähennystä, eli lakialoitteessa on kyse kotitalousvähennyksen soveltamisalan laajentamisesta.

Lakialoitteessa kotitalousvähennyksen korvausasteen korottaminen  ja taloyhtiöihin laajentaminen on kannatettava toimenpide. Kotitalousvähennys sopisi erinomaisesti energiaremonttien kannustimeksi, mutta nykyisin vähennystä saa vain remonttityön osalta. Parhaiten kotitalousvähennys edistäisi omakotitalojen ja taloyhtiöiden energiaremontteja niin, että kotitalousvähennystä laajennettaisiin rakennusten energialukua parantavien energiasuunnitelmien teettämiseen sekä itse laitteisiin, toteaa Lähienergialiiton toiminnanjohtaja Karoliina Auvinen.

Mikäli laitteiden mukaan ottaminen kotitalousvähennyksen piiriin ei ole mahdollista, tulisi ARA:n energia-avustus palauttaa käyttöön esim. 10 miljoonan euron vuosibudjetilla ja jatkuvan ympärivuotisen haun periaatteella. Jos tukiosuus on alle 20%, valtion ALV-tulot 24% ylittää menot. Kokonaistaloudellisesti valtio hyötyy, kun investoinnit lisääntyvät ja työllisyys elpyy.

Lakialoitteen laatija kansanedustaja Hanna Sarkkinen toteaa Vasemmistoliiton tiedotteessa osuvasti: ”Taloyhtiöt tarvitaan mukaan kansalliseen energiaremonttiin. Kotitalousvähennys voisi olla monessa taloyhtiössä ratkaiseva kannustin, joka sysäisi ja rohkaisisi energiahankkeita liikkeelle. Taloyhtiöissä asuvat ovat epätasa-arvoisessa asemassa suhteessa omakotiasujiin, jotka voivat käyttää kotitalousvähennystä paljon laajempaan remonttivalikoimaan. Samalla valtava potentiaali energiatehokkuuden parantamisessa ja hajautetussa ja uusiutuvassa energiantuotannossa jää toteutumatta. Taloyhtiöiden energiatehokkuuden parantaminen ja talokohtainen energiantuotanto on vielä pitkälti hyödyntämätön mahdollisuus Suomessa. Kaikki yhteiskunnan toimijat on saatava mukaan matkalle kohti hiilineutraalia, fossiilisista polttoaineista vapaata yhteiskuntaa. Hajautettu energiantuotanto ja kaikkinainen energiatehokkuus on tulevaisuuden suunta myös Suomelle.”

Lähienergialiitto kiittää Sarkkista ja muita lakialoitteen allekirjoittajia toiminnasta energiatehokkuuden ja hajautetun uusiutuvan energian edistämiseksi sekä toivoo, että hallitus muuttaa lakialoitteen konkretiaksi.

 

Katso myös

Lähienergialiiton kannanotto hallitusohjelmaan: Toimenpide-ehdotuksia puhtaan energian edistämiseksi.

Blogi: Kotitaloudet -aurinkoenergian laiminlyöty voimavara.

 

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Karoliina Auvinen, puh. 050 462 4727 ja karoliina(at)lahienergia.org
Järjestöpäällikkö Tapio Tuomi, tapio(at)lahienergia.org

Lakialoite taloyhtiöiden energiaremonttien vauhdittamikseksi (LA 2/2015)

 

Kirjoittaja:

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

Ajankohtaista

Ilmastonmuutos

Suomalaisten tietoisuus elämäntapojensa hiilijalanjäljestä on kasvanut

Valtioneuvoston kanslia lanseerasi yhdessä Sitran kanssa viime vuoden joulukuussa palvelun, jossa suomalaiset pystyvät sitoutumaan hiilijalanjälkensä pienentämiseen henkilökohtaisilla suunnitelmillaan. Viime viikon alkuun mennessä jo 1379 suomalaista on tehnyt oman sitoumuksensa. Keskimäärin sitoumuksen tehneet ovat valmiita pienentämään hiilijalanjälkeään reilut 22 prosenttia.   Sitoumuksista ilmenee, että pieniin tekoihin on helpompi sitoutua kuin suuriin. Moni lupaa korjata hyvät tuotteet, […]