Lähienergialiiton uusin jäsen Tuusulan Rykmentinpuisto: vuoden 2020 asuntomessualueesta nollaenergia-alue

Kesäkuussa Lähienergialiiton jäseneksi liittyi Tuusulan Rykmentipuisto -projekti, joka järjestää 50. asuntomessut vuonna 2020. Tuusulan kunnan ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen tavoitteena on kehittää vuoden 2020 Rykmentinpuiston asuntomessualueesta nollaenergia-alue.

 

Noin kuuden hehtaarin kokoinen asuntomessualue sijaitsee entisen varuskunnan alueelle rakentuvalla Rykmentinpuiston asuinalueella, aivan Hyrylän keskustan tuntumassa. Asuntomessualue on osa suurempaa Rykmentinpuiston kokonaisuutta, ja koko Rykmentinpuiston alueelle tulee tulevaisuudessa 10 000–15 000 uutta asukasta.

Tuusulan kunnan Rykmentinpuisto-projektin projektipäällikkö Tuomo Sipilä ”Energiaratkaisujen osalta haluamme viedä energiantuotantoon liittyvää ajattelua pidemmälle, yhteisölliseen suuntaan. Esimerkiksi maalämpökaivot tai aurinkopaneelit voivat hyvin olla koko korttelin tai vaikkapa taloyhtiön yhteisomistuksessa sen sijaan, että jokainen talo tuottaa vain oman energiansa. Kaiken kaikkiaan tänne rakentuu aikaa kestävä, tulevaisuuteen suuntaava asuinalue, jossa on hyvä elää”

 

Kirjoittaja:

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Lisätietoa

Rykmentinpuisto-sivusto

Talotekniikka-lehden artikkeli 16.6.2016

 

Ajankohtaista

Lähienergialiiton uutiskirje 12/2021: Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan Power-to-Gas -laitos – Vantaan Energia ja Wärtsilä kuljettavat Suomea kohti hiilineutraaliutta

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Joulukuu tarjosi mm. seuraavaa: Vantaan Energia on kiertotalousenergiayhtiö, rahtialusten käymälävedet biokaasuksi, järvenpääläisen erillistalon sähkön hinnasta saatiin puolet pois, verohallinto järjesti infotilaisuuden energiaverotuksen muutoksista, Wärtsilä ja Vantaan Energia solmivat yhteistyösopimuksen synteettistä metaania tuottavasta PSG-laitoksen esisuunnittelusta, Merus Power toimittaa sähkön laatua parantavan järjestelmän Kiinaan, Savosolar on luovuttanut […]