Lahdessa tutkitaan ja tuotetaan lähienergiaa

Lähienergialiiton jäsenretki syyskuussa suuntautui Lahteen, missä tutustuimme Energon-tutkimuslaitokseen, palvelutalo Onnelanpolun energiaratkaisuihin ja poikkesimmepa Oilonin tehtaallakin tutustumassa poltintekniikan kehittymiseen.

Lähienergialiiton jäsenretket tarjoavat uusiutuvasta energiasta kiinnostuneille aina jotakin uutta ja joka tapauksessa mielenkiintoisia näkökulmia ja keskusteluita asian tiimoilta. Uusiutuvan ja lähienergian hyödyntämisessä ei näytä olevan yhtä patenttiratkaisua, joten annetaan kaikkien kukkien kukkia.

Energon tutkii ja mittaa uusiutuvia

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n tytäryhtiö Energon Oy tarjoaa ainutlaatuiset puitteet monipuoliseen uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tutkimukseen sekä uuden teknologian pilotointiin. Laitetekninen kehitystyö kaupallisiksi tuotteiksi onkin yksi Energonin keskeisistä tavoitteista.

Valokuvaavan toimittajan piti vierailun alussa toipua pienestä pettymyksestä, kun laitostaan esittelevä Energonin asiakkuuspäällikkö Leif Ekholm komensi tiukkaan sävyyn laittamaan kamerat kassiin. Laitoksen sisätiloissa oli valokuvaaminen ehdottomasti kiellettyä, koska siellä on asiakkaiden kehitystyöhön liittyviä laitteita. Ja mielenkiintoista kuvaamista olisi ollut niin paljon…

– Energonissa voidaan kehittää esimerkiksi nestemäisiä, kaasumaisia ja kiinteitä biopolttoaineita sekä aurinkoenergian hyödyntämiseen sopivia laitteita, maalämpö- ja ilmalämpöpumppuratkaisuja sekä hybridiratkaisuja, kertoo Ekholm. – Vuokraamme tilojamme kenelle tahansa uusiutuvan energian tutkimukseen. Toimintamme on täysin kaupallisesti kustannettua, joten emme kuluta yhteiskunnan varoja. Välillä meillä on tosi vilkasta, ajoittain hiljaista, kuten nyt.

Energonin laboratorioissa menee putkia, letkuja ja johtoja ristiin rastiin, mutta tarkasti suunniteltuna.

Energonin laboratorioissa menee putkia, letkuja ja johtoja ristiin rastiin, mutta tarkasti suunniteltuna.

Pelastetaan maailma energialevällä

Poltinlaboratorion pöydällä oli purkeissa erilaisia pellettejä ja monen värisiä nesteitä. Viljajätepellettien palo-ominaisuudet oli jo testattu ja testi oli menestyksellinen – ne eivät soveltuneet käytettäväksi tavanomaisessa pellettipolttimessa. Niinpä kyseinen asiakas rakentaa käyttöönsä leijupetikattilaan perustuvan lämpölaitoksen.

Nestepurkeissa oli raakaöljyä, dieseliä, rypsiöljyä ja pyrolyysiöljyä. Viimeksi mainittu on metsäjätteestä kuivatislaamalla saatua tavaraa, joka 2,5 megawatin kattilassa testattuna toimii hyvin, vaikkapa hakkeen sijasta. Öljyä voidaan tuottaa suhteellisen pienissä yksiköissä, se palaa puhtaasti ja valmiin tuotteen käsittely ja logistiikka on haketta paljon taloudellisempaa. Öljy on hapanta, joten polttimet, pumput ja putket täytyy kuitenkin valmistaa haponkestävästä materiaalista. Perinteisen öljyä polttavan laitoksen muutostyö on kuitenkin pieni verrattuna koko hakelaitoksen rakentamiseen.

Yhdessä purkissa oli epämääräisen näköistä keltaista litkua ja etikettiin oli kirjoitettu ”Euglema”. Kysymyksessä on jonkinlainen levä, joka Ekholmin mukaan saattaa olla todellinen ”pelastakaa maailma” -projekti. Levää kasvatetaan suurissa altaissa, missä se yhteyttää auringon valon avulla ja tuottaa öljyä. Lopputulos on periaatteessa sama kuin rypsiöljy. Euglema kuitenkin kasvaa paljon nopeammin kuin rypsi. Parhaillaan tutkitaan mm. pohjoisiin oloihin soveltuvia lajikkeita.

Onnelanpolku lämpiää auringolla

Lahden keskustan tuntumaan on noussut yksi kaupungin korkeimmista rakennuksista, palvelutalo Onnelanpolku. Ensimmäiset asukkaat ovat muuttaneet taloon heinäkuun alussa 2014. Rakennus edustaa lähes nollaenergiarakentamista, koska merkittävä osa lämpimästä käyttövedestä tuotetaan aurinkoenergialla.

Rakennuksen katolle on asennettu 240 m2 nestekiertoisia aurinkokerääjiä, joiden yhteinen nimellisteho on 120 kW. Lisäksi 50 m2 aurinkosähköpaneeleja tuottaa noin 7 kW sähköä, jolla katetaan järjestelmän pumppujen ja muun tekniikan energiankulutus. Koko järjestelmä on siten täysin omavarainen.

Markku Metsävuori esittelee huolella toteutettuja keräinrivistöjä Onnelanpolun katolla.

Markku Metsävuori esittelee huolella toteutettuja keräinrivistöjä Onnelanpolun katolla.

– Järjestelmällä tuotetaan suurin osa kiinteistön kuluttamasta lämpimästä käyttövedestä kevät- ja syyspäiväntasausten välisen ajan, kertoo toimitusjohtaja Markku Metsävuori Suomen Ekoenergia Oy:stä, joka on toiminut Caverion Oy:n yhteistyökumppanina ja asiantuntijana järjestelmän suunnittelussa ja toteutuksessa. – Lisäksi tuotetaan lattialämmityksen ns. mukavuuslämpö kylpyhuoneisiin. Suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2011 ja osaksi talon muuta automaatiota liitetty ohjausjärjestelmä on poikkeuksellisen edistyksellinen.

Kotimaiset keräimet tuulen tuiverruksessa

Rakennus on 40 metriä korkea, joten keräimien asentamisessa oli omat haasteensa. Keräimet valmistanut Savo-Solar Oy oli rakentanut keräimet tehtaalla valmiiksi neljän keräimen kokonaisuuksiksi, jotta katolla tapahtuva asennustyö jäisi mahdollisimman pieneksi. Metsävuoren mukaan työtä kuitenkin riitti ja esimerkiksi elementtien nostot katolle piti tehdä suurelta osin yöllä, jolloin tuuli oli mahdollisimman tyyni.

Kun katselee asennustelineiden järeitä rakenteita ja äärettömän huolellisesti toteutettua lämpökanavien pellitystä, on helppo kuvitella tarvittua työmäärää. Metsävuori kertoo laitoksen lämpötehon olevan parhaimmillaan jopa 150 kilowattia, eli selkeästi yli nimellistehon. Vuotuinen energiakertymä on noin 110 megawattituntia, mikä vastaa 11.000 litraa nestemäistä polttoainetta. Tämä kattaa noin 20% rakennuksen koko energiankulutuksesta. Vuodessa kertyvä energiamäärä riittäisi kymmenen vuoden ajoihin henkilöautolla.

Onnelanpolku on erinomainen esimerkki siitä, miten ennakkoluuloton suhtautuminen ja asiantunteva suunnittelu tekevät mahdolliseksi toteutuksen, jossa auringolla voidaan korvata merkittävä määrä muuta energiaa. Eri teknologioita älykkäästi yhdistämällä on saatu hyvä ratkaisu, jonka toteutusta ei ole estänyt se, että sillä ei tuoteta talvikauden kaikkea energiaa. Lisäksi investoinnin kotimaisuusaste on erittäin korkea.

Teksti ja kuvat:
Jouko Lampila