Kuluttajista vauhtia energiamurrokseen, osa 2/5: Kun pelkät valmiit energiaratkaisut eivät riitä

Mitä kaikkein aktiivisimmista energiakansalaisista tiedetään? Uusiutuvat energiateknologiat leviävät Suomessa yhä laajemmalle ja erityisesti pientalojen omistajat ovat olleet aktiivisia lämmitysjärjestelmiensä kehittämisessä.

 

Suomesta on löytynyt yli 200 kansalaisten tekemää keksintöä ja parannusta uusiutuvan energian laitteistoihin (Hyysalo et al. 2013a; 2016), ja osa näistä on muodostunut kymmenien tuhansien kansalaisten kopioimiksi hyviksi käytänteiksi. Esimerkkinä tästä on pulkan asettaminen ilmalämpöpumpun ulkoyksikön alle talvella, jotta jäätyvä kondenssivesi on helppo kipata sivuun.

Kansalaisten motiivit lähteä parantelemaan omia lämmitysjärjestelmiään omalla kehitystyöllään pohjaavat viiteen päätekijään (Hyysalo et al. 2013a,b; 2016; Freeman, 2015):

  • Talot, niiden sijainti ja ihmisten lämmityskäytännöt ovat usein uniikkeja, jolloin markkinoilta löytyvät ratkaisut eivät sellaisenaan istu niihin ja kansalainen voi hyötyä paljon oman räätälöidyn/kokonaan uuden ratkaisun keksimisestä.
  • Suomalaisilla on keskimäärin korkea koulutustaso ja usein harrastuneisuutta rakenteluun. Tämä mahdollistaa ratkaisumahdollisuuksien selvittämisen ja omien kokeiluiden tekemisen.
  • Saatavilla oleva tekninen vertaistuki energiaratkaisuihin ja taloautomaatioon liittyvissä teknologioissa on Internetin myötä laajentunut merkittäväksi. (ks. osa 3: Suomalaisilla on paljon halua ja kykyä oppia ja omaksua uutta energiatekniikkaa 28.9.2017)
  • Ihmiset innostuvat ja voimaantuvat rakentelusta ja siirtyvät valmiiden tuotteiden asennuksista niiden optimointiin ja siitä paranteluun ja edelleen ”vakavaan harrastamiseen” (pro-amateur) kokonaan uusien ratkaisujen tekemisessä.
  • Osalla omia järjestelmiä parantavista kansalaisista painaa pyrkimys ympäristömyönteisiin ratkaisuihin ja osalla epäluottamus riippuvuuteen energiayhtiöistä mutta monet rakentavat energiatekniikkaa yhtä lailla kuin talonsa kaikkia muitakin puolia.

 

Omia järjestelmiään parantavat energia-aktiivit ovat kuitenkin suhteellisen pieni osa kansalaisista

Itserakentajat ja -virittäjät ovat uutta energiatekniikkaa omaavista pientaloasujista ja mökkiläisistä parhaan arviomme mukaan alle viisi prosenttia. Kaupunkikerrostaloissa Suomessa uusia parannettuja ratkaisuita työntävät eteenpäin hyvin harvat, mutta heitäkin löytyy!

Kansalaisten aktiivisuus ei siis rajoitu ”prosumerismiin” eli energian omaan tuotantoon, vaan yltää ”innosumerismiin” eli energiatekniikan eteenpäin kehittämiseen. Tällainen erittäin pitkälle menevä aktiivisuus on yllättävän yleistä sitä taustaa vasten, että mediaan tuodaan melko usein näkemyksiä siitä, etteivät suomalaiset kuluttajat eivät ole kiinnostuneita energiasta ja arvostavat vain sen toimitusvarmuutta ja edullista hintaa.

Kirjoitus on osa viisiosaista blogisarjaa. Tässä toisessa osassa tarkastellaan kaikkein aktiivisimpia energiakansalaisia, eli kansalaisia oman energiansa tuottajina ja energiaratkaisujensa kehittäjinä. Lue tästä sarjan ensimmäinen osa: Keitä ovat aktiiviset energiakansalaiset? 

 

Kirjoittaja

Professori Sampsa Hyysalo
Aalto-yliopisto

 

Lähteet

Freeman, Stephanie. 2015. “Immersed In Pellet Technology: Motivation Paths of Innovative DIYers.” Outlines. Critical Practice Studies 16 (1): 54–80

Hyysalo, Sampsa, Mikael Johnson, and Jouni K. Juntunen. 2016. “The Diffusion of Consumer Innovation in Sustainable Energy Technologies.” Journal of Cleaner Production. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0959652616313865.

Hyysalo, Sampsa, Jouni K. Juntunen, and Stephanie Freeman. 2013a. “Internet Forums and the Rise of the Inventive Energy User.” Science & Technology 26 (1): 25–51.
———. 2013b. “User Innovation in Sustainable Home Energy Technologies.” Energy Policy 55: 490– 500.

 

Kirjoitus on alunperin julkaistu Smart Energy Transition -hankkeen blogissa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää seuraavia HTML tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>