Koko Suomi mukaan energiamurrokseen – myös asunto-osakeyhtiöt

kerrostalo

Hyvä kansanedustaja,

Eduskunnassa on tässä loppuvuodesta ollut monta energiapolitiikkaan liittyvää asiaa keskustelussa ja käsittelyssä: keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030 ja uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuki. Lisäksi valmistelussa on työ- ja elinkeinoministeriön energiatukiasetuksen uudistus.

Kaikki nämä ovat hyviä ja tarpeellisia Suomen ilmastotavoitteiden toteutumisessa. Mutta niitä kaikkia yhdistää lisäksi tämä asia: Suomessa asuu yli 2,5 miljoonaa kansalaista noin 80 000 taloyhtiössä. Ja jälleen nämä luonnolliset energiayhteisöt – asunto-osakeyhtiöt – ovat ainoana ryhmänä jäämässä tukien ulkopuolelle. Energiapolitiikan retoriikassa kuluttajat – asumismuodosta riippumatta – on nostettu keskiöön, mutta toimenpiteiden tasolla suuri joukko heistä on jätetty tukien ulkopuolelle.

Tähän aiheeseen olemme useasti puuttuneet ja ehdottaneet, että myös asunto-osakeyhtiöt on saatava tukijärjestelmien piiriin. Mutta aina ehdotuksemme on kumottu ja yleisin käytetty argumentti on liittynyt ministeriöiden vastuualueisiin, esimerkiksi ”me tuemme ainoastaan yrityksiä, ei asunto-osakeyhtiöitä” tai ”meidän vastuualueeseen kuuluu rakennusten ominaisuudet, eivät asunto-osakeyhtiöt”.

Olisiko nyt aika vaihtaa näkökulma hallinnon organisaatioiden näkökulmasta asukkaiden ja kuluttajien näkökulmaan? Ja ottaa taloyhtiöt asukkaineen mukaan energiamurrokseen. Muutos vaatii poliittisen asennemuutoksen ja sen aika on nyt!

Energiajärjestelmän puhdistamisessa tarvitaan kaikkien panosta, myös asunto-osakeyhtiöiden ja niiden osakkaiden. Koska haittaverotuksen korotukset ovat riittämättömät, haitallisten yritystukien karsiminen ei etene riittävän nopeasti, eikä päästökaupan hintataso ole riittävän korkea, on perusteltua käyttää erillisiä tuki-instrumentteja puhtaan energian investointien kiihdyttämisessä.

Jos olet samaa mieltä muutoksen tarpeellisuudesta, olemme valmiit osallistumaan ratkaisujen löytämiseen. Kysymyksiä, joita tulisi tarkastella ovat esimerkiksi:

  • Miten olisi mahdollista, että asunto-osakeyhtiöt saataisiin tukien piiriin taloyhtiöissä tehtäviin puhtaan energian investointeihin?
  • Miten olisi mahdollista, että asunto-osakeyhtiöihin rakennettavien aurinkovoimaloiden sähköä voitaisiin hyödyntää asukkaiden omaan kulutukseen ilman veroja ja siirtomaksuja omakotitaloasukkaiden tapaan?

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Ajankohtaista

kasvu

Lämpöpumppujen myyntiluvut hurjia. Kolmen kvartaalin kasvu 80 %

Vuoden 2022 kolmen neljänneksen lämpöpumppumyynti on hurjassa vauhdissa. Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPUn tilastojen mukaan ilmalämpöpumppujen myynti kasvoi alkuvuonna yli 100 %. Ilmalämpöpumppuja on myyty jo nyt enemmän kuin viime vuonna, reilusti yli 100 000 pumppua. Ilmavesilämpöpumppujen kasvuvauhti on noin 30 % ja maalämpöpumppumyynnin yli 20 %. Pientalojen poistoilmalämpöpumppujen myyntimäärä oli ainoana sektorina 20 % laskussa.   […]