Uusiutuva energia kiinnostaa

Espoossa avuva Vanessa Ryan tilasi Solarvoimalta heinäkuussa 2015 omakotitaloonsa kolmen kilowatin aurinosähköjärjestelmän. Paneeleita on 12 kappaletta ja asennuksen suoritti avaimet käteen -periaatteella Solarvoiman ammattitaitoinen asennustiimi. Vuosituotantoarvio on 2500 kWh ja invertteriksi valikoitui SMA tripower 6000TL. Tämä 6kW invertteri mahdollistaa  tulevaisuudessa paneelitehon lisäämisen ilman, että aurinkosähköjärjestemään tarvitsee tehdä muita muutoksia.

Olen aina ollut ympäristöstä kiinnostunut, lapsesta saakka omaksuttujen arvojen pohjalta. Päätös on kypsynyt pikkuhiljaa ja koen että on omakotitaloasujan vastuu huolehtia osastaan sähköntuotannossa. Hajautettu uusiutuva pientuotanto on elintärkeää. Olemme alusta saakka pohtineet, mitä voimme tehdä energiatehokkuuden edistämiseksi. Aurinkosähkö oli erittäin helppo hankinta.”, Vanessa kertoo. Naapurissa, Vanessan äidillä on sekä aurinkosähkövoimala että omakotitalokäytössä harvinainen tuuivoimala.

Asennus sujui hyvin ja kaikki on toiminut alusta saakka: ”Olemme kovin tyytyväisiä. Koko loppukesän ja syksyn aikana oli hienoa tarkastella tuotantoa päivittäin ja iloita kun tuotanto ylitti oman tarpeen. Energian kokonaishinta nousee, joten on hienoa että osa sähköntuotannosta on omissa käsissä”, Vanessa toteaa



Takaisin esimerkkiprojekteihin