Aurinko paistaa pohjoisessakin

by

Olosuhteet aurinkoenergian tuotantoon ovat Suomessa jopa Euroopan parhaimmistoa kesän säteilymääriä tarkastellessa. Alla oleva kaavio osoittaa, että yöttömien öiden ansiosta aurinko todella säteilee pohjoisessakin. Pimeät talvet kääntävät pelin luonnollisesti eteläisempien alueiden eduksi, mutta silti keskelle Pohjanmaata kuvitteellisesti sijoitettavan aurinkovoimalan vuoden energiantuotantopotentiaali olisi 88 % Saksan Finsterwaldessa sijaitsevan vastaavanlaisen laitoksen kapasiteetista.

Jukka Kajan / SitraFinsterwaldessa, Saksan Brandenburgissa sijaitsee maailman viidenneksi suurin aurinkovoimala, joka on kapasiteetiltaan 83 000 kilowattia (Solarplaza). Suomen suurin aurinkovoimala rakennetaan Lappeenrannan yliopiston kampukselle vuosien 2013–2014 aikana. Kapasiteettia voimalalla on 220 kilowattia (LUT).

Aurinkoenergian potentiaalia voi laskeskella paikkakohtaisesti Euroopan komission tarjoamassa PVGIS-palvelussa.

Lähteet:
LUT:
Solarplaza:
Kaavion data

Ajankohtaista

sähköverkko

Lumme Energia ostaa satakuntalaisen Vatajankosken Sähkön sähkönmyyntiliiketoiminnan

Kauppa laajentaa entisestään Lumme Energian valtakunnallista palveluverkostoa ja sen asiakasmäärä kasvaa kymmenellä prosentilla. Kaupan myötä Lumme Energia näyttää suuntaa nousevien energiayhtiöiden konsolidoitumisessa.   Energiayhtiö Lumme Energia ja satakuntalainen Vatajankosken Sähkö Oy ovat tehneet kaupan Vatajankosken Sähkön vähittäismyyntiliiketoiminnan siirtymisestä Lumme Energialle. Vatajankosken Sähkö huolehtii edelleen asiakkaidensa sähkönsiirrosta, mutta kaupan jälkeen asiakkaiden sähkönmyynnistä vastaa Lumme Energia. Kauppa […]